Népra on kahden suomalaisen naisen, Aman ja Essin, perustama urheiluvaatemerkki Lahdesta, jonka kulmakivinä ovat kokonaisvaltainen hyvinvointi, minimalistisuus ja eettisyys.

Ajatus Néprasta syntyi talvella 2015 toisen perustajan omasta tarpeesta. Ama kyllästyi siihen, että täydellisesti istuvia ja yksinkertaisia urheiluvaatteita yhdistettynä eettiseen tuotantoon oli mahdoton löytää CrossFit harrastuksen tueksi. 

Népra uskoo tuotteissaan täydelliseen istuvuuteen, laadukkaisiin materiaaleihin sekä läpinäkyvään tuotantoon. "Olemme todistaneet sen, että nämä kolme asiaa on mahdollista yhdistää brändissä tinkimättä vaatteiden ulkonäöstä. Designissamme luotamme pohjoismaiseen minimalismiin. Tuotteet suunnitellaan ja kaavoitetaan Suomessa, ommellaan Virossa, ja kankaat tulevat Italiasta."

Népra testaa tuotteitaan CrossFit ympäristössä, ja heidän treenivaatteensa ovat saaneet todella hyvän vastaanoton CrossFit yhteisöissä. He uskovat, että cross-fit lajina on yksi parhaista urheiluvaatteiden testaukseen. Muissa lajeissa vaate harvoin joutuu niin kovan rasituksen kohteeksi kuin CrossFitissa. Lisäksi monipuoliset liikeradat paljastavat vaatteen toimivuuden ja istuvuuden.

Népran missio on luoda pohjoismaisen tyylikkäitä, eettisesti valmistettuja urheiluvaatteita osaksi kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Liity uutiskirjeemme tilaajaksi