Hamppu

Hamppu on hamppukasvien heimoon kuuluva perinteinen viljelyskasvi. Hamppu on luonnostaan ympäristöystävällinen ja nopeakasvuinen kasvi, joka ei vaadi runsasta kastelua ja menestyy karussakin ympäristössä. Hamppu ei vaadi kasvaakseen keinolannoitusta.

Hampun käsittely tapahtuu myös samaan tapaan kun pellavan ja sen ympäristökuormitus riippuukin prosessista. Luonnonvesissä tapahtuva liotus on vesistöjä rehevöittävää, mutta nykyään se tapahtuu yleensä entsyymien avulla altaissa. Kuituominaisuuksiltaan hamppu on pellavan omainen, mutta hieman karkeampaa ja kovempaa. Kuituhampusta valmistetaan tällä hetkellä myös biopohjaista muovia ja siitä pystytään käyttämään lähes kaikki osat hyödyksi. 

Hamppu on yksivuotinen kasvi, joka menestyy ilman tuholaistorjunta-aineita ja vain vähäisellä lannoituksella, sekä kestää hyvin erilaisia sääolosuhteita. Hamppuviljelmillä töissä olevat työntekijät eivät siten altistu samanlaisille kemikaalimäärille kuin esimerkiksi puuvillaviljelmillä työskentelevät.

Pohjoismaissa hamppu voi kasvaa kaksimetriseksi pensaaksi, suotuisemmissa kasvuolosuhteissa jopa puolet isommaksi. Hampun käyttötarkoituksia ovat perinteisesti olleet köyden, paperin ja purjeiden valmistus. Nykyisin hamppua hyödynnetään jopa biomuovin ja rakennusalan eristeiden valmistukseen. Tekstiiliteollisuudessa käytettävä kuituhamppu on turhaan kärsinyt huonosta maineesta, sillä tämä Cannabis Sativa-kasvin muunnos ei sisällä huumavia ainesosia nimeksikään. Sen sijaan se on erittäin hyvin vaatekäyttöön sopiva luonnonkuitu, joka on kankaaksi kudottuna hyvin samannäköinen kuin pellavakangas.

Kuituhamppu on materiaalina helppo värjätä, luonnostaan antibakteerinen. Hamppukangas torjuu hyvin ultravolettia säteilyä sekä tuntuu lämpimältä kylmää ihoa vasten ja päinvastoin, eli hampusta valmistetut vaatteet ovat erittäin mukavia päällä varsinkin kesäaikaan.

Liity uutiskirjeemme tilaajaksi